Domnik.net : Blogit : Kuva-Aiheita : 2009 :

KUVA-AIHEITA

Kuva-Aiheita on valokuvablogi enimmäkseen erilaisista paikoista.

Blogi ei enää päivity. Julkaisen uudemmat kuvasarjat matkakuvasivujen Albumit-osiossa. Yksittäisiä otoksia lisään Kuva kerrallaan -valokuvasivuille.

Kirsikkapuisto ja Roihuvuoren japanilainen puutarha

Roihuvuoren kaupunginosassa Roihuvuoressa on kaksi puistoa, joissa on kirsikkapuita: Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilaistyyppinen puutarha. Niitä kannattaa käydä katsomassa etenkin keväällä kirsikkapuiden kukkimisaikaan. Kukkiminen kestää kuitenkin vain muutaman päivän ja tarkka ajankohta riippuu kevään säistä.

Japanilaistyyppisessä puistossa kirsikkapuut ovat vähän suurempia ja aloittavat kukkimisenkin hieman aikaisemmin kuin Kirsikkapuistossa. Kirsikkapuiston puut lienevät parhaimmillaan vasta muutaman vuoden päästä, kun ensin kasvavat vähän isommiksi.

Kirjoitin kirsikkapuista juttua myös Aiheita-blogin puolelle.

Alla on 11 valokuvaa kukkivista kirsikkapuista ja puistoista. Ensimmäisenä ovat Roihuvuoren japanilaistyyppisen puutarhan reunalla Roihuvuorentien laidassa kukkivat puut.

Kirsikkapuu kukkiiKirsikkapuita

RoihuvuorentieMari ja kirsikankukat

Pari kuvaa itse japanilaistyyppisestä puutarhasta:

Roihuvuoren japanilaistyyppinen puutarhaRoihuvuoren japanilaistyyppinen puisto

Yksi kirsikkapuu on myös läheisessä leikkipuistossa ja lisää Kirsikkapuistossa:

Leikkipuisto TuhkimoRoihuvuoren kirsikkapuisto

Kirsikkapuita vesitornin juurellaKirsikkapuisto

Myös Kulosaaressa on kukkivia kirsikkapuita:

Kirsikkapuita Kulosaaren puistotiellä

Katso kaikki merkinnät vuodelta 2009 »

Kirjoittaja: Niko Lipsanen (2009-05-14)

Valokuvat on ottanut blogin kirjoittaja (NL).

Kirjoitus ja kuvat ovat saatavilla myös englanniksi ja ranskaksi.

2009

Katso myös:

Domnik.net   Kuva-Aiheita   In English   En français   Sivukartta   Blogit   Tietosuojakäytäntö   Stats